Mobiili museo kiinnostaa myös koululaisia

Kuinka houkutella koululaisia innostumaan museosta? Tehtävä ei ole mahdoton. Sen todistaa Pielisen museon ja Itä-Suomen yliopiston innovatiivinen yhteistyö.

Seikkailuteknologiaprojekti LieksaMyst on kekseliäs hanke, jossa on kehitetty kaksi tarinamuotoista mobiilipeliä. Pelejä pelataan langattomassa lähiverkossa, jonka suunnittelija ja toteuttaja on Palmionet

Pielisen museo on yksi Suomen suurimmista ulkomuseoista. Se houkuttelee kävijöitään tutustumaan tarjontaansa myös kännyköiden avulla. Laitteet toimivat koko laajan ulkomuseon alueella.

Mobiilipelit ovat olleet suosittuja erityisesti nuorten keskuudessa, kertoo Matti Kärkkäinen Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskuksesta.

Langaton lähiverkko valmistui syksyllä 2009 ja ensi kertaa virtuaalinen museo oli kävijöiden ulottuvilla seuraavana kesänä.

"Koululaisilta on tullut positiivista palautetta. Kävin itsekin kokeilemassa mobiilipelejä, jotka ovat mielenkiintoisia näin aikuisellekin", naurahtaa Kärkkäinen.

Palmionet suunnitteli ja toteutti langattoman lähiverkon. Sen kehitystyö on jatkuvaa.

"Yhteistyömme on sujunut hyvin. Kenties seuraavaksi yhteiseksi projektiksemme muotoutuu lieksalaisten koulujen langattomien verkkoyhteyksien rakentaminen", Kärkkäinen pohtii.

Lieksa onkin yksi Suomen edistyksellisimpiä kuntia tietotekniikan hyödyntämisessä kouluissa. Lieksalaiset koululaiset käyttävät esimerkiksi älytauluja kouluissa.


www.lieksa.fi/museo