Kustannustehokkuutta Olapconin tietoliikenteeseen


OlapCon on asiantuntijakonsultointiin erikoistunut yritys, jonka verkon muutosprojektissa Palmionet oli mukana. Projektissa vaihdettiin internetyhteyden palveluntarjoaja sekä muokattiin verkkoratkaisua itse ylläpidettävään muotoon.

Mika Hurskainen, OlapConin hallituksen puheenjohtaja, kertoo projektin taustoista:

"Heräsimme muutostarpeeseen kun huomasimme, että käytössä oli liian vähän kaistaa liian kalliilla hinnalla."

"OlapConille oli tärkeää, että strategiset tietoliikenneasiat, esimerkiksi tietoturvaan liittyvät järjestelyt, saatiin omiin hoiteisiin", Hurskainen jatkaa.

Toimintaansa vastikään laajentaneella OlapConilla on toimisto Joensuun lisäksi myös Vantaalla. Jouhevan työskentelyn kannalta on tärkeää, että molempien kaupunkien henkilöstö pystyy olemaan sujuvasti yhteydessä ja pääsee vauhdikkaasti käsiksi samoihin tietoihin ja välineisiin.

"Järkeistämällä tietoliikenneasioita yhteistyössä Palmionetin kanssa saavutettiin lisää kustannustehokkuutta," Hurskainen toteaa.

Palmionet ja sen perustaja Matti Pölönen oli OlapConille tuttu jo entisestään. Kun tarve tietoliikenneratkaisujen nykytilan kartoitukselle tuli eteen, oli luontevaa ottaa yhteys Palmionetin asiantuntijoihin. Yhteistyö alkoi kartoituksella, jonka jälkeen tehtiin kehittämissuunnitelma.

Sen pohjalta yhteistyö alkoi syksyllä 2010.

"Palmionet on tarjonnut hyvää asiantuntemusta Olapconin käyttöön. Teimme projektissa töitä rintarinnan", Hurskainen toteaa tyytyväisenä, ja toivottaa yrittäjäkollegalle menestystä jatkossakin.

Olapcon Oy

Viisitoistahenkisen OlapConin asiakkaita ovat esimerkiksi TeliaSonera ja Finavia. Palvelujaan yritys tarjoaa muun muassa telecom-alalle ja teollisuuteen. Yritys edustaa eri Business Intelligence -toimialan teknologioita, joiden joukossa ovat esimerkiksi IBM Cognos sekä Microsoft.


www.olapcon.fi